Päivitetty 2.2.2021
Tapahtumakalenterimme keväällä 2021
Yleistä teemakokoontumisista

Teemailtakokoontumiset pidetään tammi-toukokuussa ja syys-joulukuussa joka kuukauden toinen keskiviikko Lahdessa kello 18 - 20 ja kuukauden kolmas lauantai kello 10-16 ellei ohjelmassa toisin ilmoiteta monitoimikeskus Takataskussa, Huovilankatu 4, 15100 Lahti. Takatasku sijaitsee Asemantaustassa, lähellä rautatieasemaa ja matkakeskusta.

Ota iltoihin mukaan omat perustyövälineet: kynä, viivoitin, sakset, askarteluveitsi, sivuleikkurit, liimaa, maalarinteippiä, suoja-alusta, kuljetusrasia ja aiheeseen liittyviä materiaaleja. Ota mukaan myös omia tai muiden tekemiä malleja, jos sinulla on niitä. Kannattaa tarkastaa myös Facebookista tai nettisivulta mitä siellä kerrotaan illan/kurssin sisällöstä ja tarvikkeista sekä materiaaleista.

Kuukauden aiheet käsittävät yhteisen teeman. Keskiviikkoillassa on mahdollisuus saada ohjeita ja materiaaleja ko. aiheeseen liittyvien pikkuesineiden tekoon. Lauantaikurssilla on mahdollisuus tehdä aikaa vievämpiä esineitä ohjatusti. Kurssit ovat jäsenille tämän vuoden ilmaisia, ei-jäseniltä perimme 5 euroa, ellei toisin mainita kurssin kohdalla.

Nyt korona-aikana kaikkiin tilaisuuksiin on ennakkoilmoittautuminen

Takataskuun voidaan ottaa max. 10 osallistujaa/tilaisuus. Ilmoittaudu iltoihin ja la-kursseille viimeistään viikkoa ennen ko. tapahtuman Facebook-sivuilla Päijät-Hämeen Nukkekotiharrastajat tai ilmoittautumiset(at)nukkekotiharrastajat.fi tai tekstarilla/puhelimella Leea Lehelmälle, puh. 0400 716 276. Näin ehdimme toimittaa osallistujille tarkemmat työväline- ja materiaalitiedot sekä ohjeet valmistettavaan esineeseen ja osallistumislinkin.

Illan tai kurssin peruuntuminen

Jos liveiltaan tai lauantaikurssille ei ole vähintään viittä (5) ilmoittautunutta, sitä ei järjestetä, ko. aiheen etätapahtuma kuitenkin järjestetään, mikäli siihen on osallistumassa väh. 5 henkilöä.
Jos liveiltaan tai lauantaikurssille on ilmoittautunut riittävä määrä osallistujia, etäkurssimahdollisuus järjestetään vaikka yhdelle osallistujalle.

Jokaisesta kurssista on oma tapahtumasivu Facebookissa, voit käydä keskustelemassa siellä aiheesta.
Ohjaajilla on usein mukana materiaaleja yhteiseen käyttöön. Heillä on myös myynnissä teemaan liittyviä tarvikepaketteja ohjeineen.


Tervetuloa iltoihin ja kursseille livenä tai etänä!

Kevään 2021 toiminta
Nyt kaikki illat ja kurssit striimataan myös etänä

Nyt kaikilla jäsenillämme on mahdollisuus osallitua keskiviikon kerhoiltoihin ja lauantaikurssitoimintaamme. Striimaamme kaikki tapahtumat ainakin alkajaisiksi ilmaisen Skype-ohjelman avulla. Jos etäaktiivisuus kasvaa, otamme mahdollisesti käyttöömme Discord-sovelluksen, johon voidaan ottaa yhteen tapaamiseen enemmän osallistujia kuin rajoitettuun Skypeen. Olemme tässä digiloikassa vielä harjoitteluasteella, mutta syksyllä saatujen kokemusten pohjalta meillä on hyvät mahdollisuudet onnistua. Tarvitaan vain huolellista ennakkosuunnittelua ja luovia ratkaisuja:))

Ke 13.1. kello 18-20 Raamikas ilta
Kerhoilta on pidetty ainoastaan etänä.



Tammikuun etäkerhoillassa tutustuimme erilaisiin tapoihin valmistaa näyttäviä kolmiulotteisia taulun ja valokuvien kehyksiä.

Ke 10.2. klo 18-20 Ysävänpäiväyllätyksiä
Ilta toteutetaan koronapandemian takia ainoastaan etänä.



Helmikuun etäillassa valmistaudumme viikonlopun ystävän päivään tekemällä näyttäviä kuppikakkuja - miksei isompiakin.
Työvälineet: Perus- ja massailutyövälineet.
Materiaalit: Fimo-massoja (valkoista, keltaista, punaista, okraa), lääkeruisku, seinätasoitetta (tuubista), reiättömiä helmiä/värirakeita. Ilm. pe 5.2. mennessä ilmoittautumiset(at)nukkekotiharrastajat.fi, Facessa tai tekstarilla Leea Lehelmä, puh. 0400 716 276. Ilmoittautuneille lähetetään tarvikelista, ohjeet ja linkki. Nämä löytyvät myös Facebookista ko. tapahtuman sivuilta 8.2. lähtien.
Kurssi on jäsenille maksuton, ei jäsenet 5 e. Iltaan otetaan mukaan max. 15 osallistujaa ilmoittautumisjärjestyksessä.


Ke 10.3. kello 18-20 Nyt sekoi(te)llaan - sähkövatkain ja sauvasekoitin
Ilta toteutetaan koronapandemian takia ainoastaan etänä.



Maaliskuussa keskitytään keittiöön ja teemme sähkövatkaimen ja sauvasekoittimen.
Työvälineet: katkoteräveitsi, saha, santapaperia, n. 3 mm poranterä, piikki, kärkipihdit, sivuleikkurit, liimaa, cocktailtikku. Maalaukseen esim. valkoista maalia, sivellin, vesikuppi tai valkoista tms. kynsilakkaa.
Materiaalit: balsapala tai (valkoista) Fimomassaa, 5 mm kukkakepin n. 10 cm pätkä, valkoisia siemenhelmiä, ohutta metallilankaa, pätkä ohutta valkoista puuvillalankaa. Ilmoittautumiset: pe 5.3. mennessä ilmoittautumiset(at)nukkekotiharrastajat.fi, Facessa tai tekstarilla Leea Lehelmä, puh. 0400 716 276. Ilmoittautuneille lähetetään tarvikelista, ohjeet ja linkki. Nämä löytyvät myös Facebookista ko. tapahtuman sivuilta 8.3. lähtien.
Kurssi on jäsenille maksuton, ei jäsenet 5 e. Iltaan otetaan mukaan max. 15 osallistujaa ilmoittautumisjärjestyksessä.


Ke 14.4. kello 18-20 Koristeelliset korit
Ilta toteutetaan sekä livenä Takataskussa että etänä.



Huhtikuussa punotaan rautalangasta ja paperinarusta/langasta koreja.
Työvälineet: sakset, liimaa, viivoitin, sivuleikkurit, kärkipihdit, piikki, katkoteräveitsi, maalarinteippiä.
Materiaalit: ohuempaa ja hieman paksumpaa rautalankaa, ohutta paperinarua tai puuvillalankaa, tukevaa pahvia tms. Ilmoittautumiset: pe 9.4. mennessä ilmoittautumiset(at)nukkekotiharrastajat.fi, Facessa tai tekstarilla Leea Lehelmä, puh. 0400 716 276. Ilmoittautuneille lähetetään tarvikelista, ohjeet ja linkki. Nämä löytyvät myös Facebookista ko. tapahtuman sivuilta 12.4. lähtien.

Kurssi on jäsenille maksuton, ei jäsenet 5 e. Liveiltaan mahtuu mukaan max. 10 osallistujaa ilmoittautumisjärjestyksessä. Etäiltaan otetaan mukaan max. 10 osallistujaa ilmoittautumisjärjestyksessä.

La 24.4. klo 10-16 Korikalusteita
Kurssi toteutetaan sekä livenä Takataskussa että etänä.



Lauantaikurssilla opetellaan tekemään vähän isompia punontatöitä. Valmistamme näyttävän korituolin.
Työvälineet: sakset, liimaa, viivoitin, sivuleikkurit, katkoteräveitsi, santapaperia, piikki, maalarinteippiä.
Materiaalit: Ohutta rautalankaa, ohutta paperinarua tai paksuhkoa puuvillalankaa/kalastajalankaa.
Ilmoittautumiset: pe 16.4. mennessä ilmoittautumiset(at)nukkekotiharrastajat.fi, Facessa tai tekstarilla Leea Lehelmä, puh. 0400 716 276. Ilmoittautuneille lähetetään tarvikelista, ohjeet ja linkki. Nämä löytyvät myös Facebookista ko. tapahtuman sivuilta 19.4. lähtien.

Kurssi maksaa jäsenille 10 e, ei jäsenille 15 e. Livekurssille otetaan mukaan max. 10 osallistujaa ilmoittautumisjärjestyksessä. Etänä voi mukana olla max. 10 osallistujaa.


Ke 12.5. kello 18-20 Pesäntekopuuhissa/Lintupöntöt, Helena Bouziani
Ilta toteutetaan sekä livenä Takataskussa että etänä.



Toukokuussa ryhdytään pesäntekopuuhiin ja valmistetaan Fimo-massoista lintupönttö korutaiteilija Helena Bouzianin johdolla.
Työvälineet: työskentelyalusta, keramiikkalaatta tms. tasainen levy, massailuvälineet, kaulinpuikko (esim. sähkömiehenputken pätkä/hedelmäporeputkilo), muotoilupuikkoja, pinsetit, liimaa, katkoteräveitsi, viivoitin.
Materiaalit: erivärisiä lintupöntöön sopivia Fimo-massoja. Massoja saa ostaa myös ohjaajalta. Ilmoittautumiset: pe 9.4. mennessä ilmoittautumiset(at)nukkekotiharrastajat.fi, Facessa tai tekstarilla Leea Lehelmä, puh. 0400 716 276. Ilmoittautuneille lähetetään tarvikelista, ohjeet ja linkki. Nämä löytyvät myös Facebookista ko. tapahtuman sivuilta 12.4. lähtien.


La 22.5. kello 10-16 Massatankoja /ohjaaja Helena Bouziani



Toukokuun lauantaikurssilla opetellaan korutaiteilija Helena Bouzianin johdolla tekemään erilaisia massatankoja Fimo-massoista.
Työvälineet: Katso 12.5. teksti yllä.
Materiaalit: Erivärisiä Fimo-massoja. Voi ostaa myös ohjaajalta. Ilmoittautumiset: pe 14.5. mennessä ilmoittautumiset(at)nukkekotiharrastajat.fi, Facessa tai tekstarilla Leea Lehelmä, puh. 0400 716 276. Ilmoittautuneille lähetetään tarvikelista, ohjeet ja linkki. Ne löytyvät myös Facebookista ko. tapahtuman sivuilta 17.5. lähtien.
Kurssi maksaa jäsenille 10 e, ei jäsenille 15 e. Livekurssille otetaan mukaan max. 10 osallistujaa ilmoittautumisjärjestyksessä. Etänä voi mukana olla max. 10 osallistujaa.